|
|
|
|
|
Valtakunnalliset arkeologian päivät 2009
Tänä vuonna valtakunnallisten arkeologian päivien retkikohteena oli Lohipuron pyyntikuoppa-alue. Aluksi kokoonnuttiin Salmijärven kämpälle, josta matkaa jatkettiin yhdessä eteenpäin. Sää suosi retkeilyä kauniissa kangasmaastossa ja ensimmäiset pyyntikuopatkin tulivat vastaan lyhyen kävelymatkan jälkeen. Kaikkiaan Lohipuron alueelta on löydetty noin 100 peuranpyyntikuoppaa. Niiden tarkkaa ikää ei tiedetä, mutta arvioiden mukaan ne ovat ainakin 1600-lukua vanhempia, sillä metsäpeura metsästettiin tuolloin sukupuuttoon tältä seudulta. Viime vuosikymmenten aikana peuralaumat ovat palanneet takaisin Tavastkengällekin. Alunperin pyyntikuopat ovat olleet noin kahden metrin syvyisiä ja halkaisijaltaan jopa neljämetrisiä. Vuosisatojen aikana niiden tukirakenteet ovat kuitenkin lahonneet ja seinät sortuneet, joten nykyisin kuopat erottuvat metsässä huomattavasti pienempinä. Kuvat: Matti Leiviskä.